Elämyksellistä hyvinvointia Havaijilla
-elementtien voima ja viisaus
-elementtien voima ja viisaus
|
Kauai tunnetaan Havaijin puutarhasaarena ja jopa paikalliset kummastelevat miten näin paljon kauneutta voi löytyä yhdestä paikasta. Luonto näytteleekin Kauailla pääosaa! Hienoja rantoja, vehreitä vuoria, turkoosi meri.
|
Matkan aikana majoitumme merenrannalla sijaitsevaan Aston Islander on the Beach**** -hotelliin.
Hotelli sijaitsee saaren itä-osassa ja aamulla näet huikean upeat auringon nousut suoraan hotellin rannalta. Jutan ohjaamana teemme myös hotellialueen viheriöillä erilaisia harjoitteita palmupuiden katveessa sekä nautimme Tiinan viedessä meidät äänimaljojen mukana harmonisten äänien aalloille. Huoneet ovat siistit ja valoisat, joissa on myös jääkaappi sekä teen- ja kahvinkeitto mahdollisuus. Hotellin vieressä on on ihastuttava pieni ostoskeskus Coconut market place. |
|
Kierrämme saarella monia upeita kyliä ja kauniin voimallisia paikkoja. Pääset nauttimaan matkasta kaikilla aisteilla ja kokemaan uusia elämyksiä. Vierailemme mm. tyynen valtameren Grand Canyoniksi kutsutuksi 16 kilometriä leveässä ja jopa kilometrin syvässä Waimea Canyonissa.
Suuntaamme kohti saaren etelä-osaa, jossa vierailemme Poipun ja Koloan kylissä, jossa voit tehdä ostoksia. Piipahdamme Kauai Coffee Comppanyn plantaasilla, jossa saat tietoa kahvinkasvatuksesta ja maistella erilaisia kahveja. Käymme saaren itä-osassa Kapaa'an vanhassa kaupungissa ja vierailemme Dolphin Touch Healing centerissä, josta voit varata itsellesi ihania hemmottelu hoitoja. Tutustumme Hinduluostariin ja käymme halaamassa Sateenkaari eukalyptuspuita ja voimaantumassa paikassa, jota kutsutaan Lemurian temppelissä. Matkaamme saaren pohjois-osiin vanhaan ja idylliseen Hanalein kylään. Nautimme auringosta ja merestä Anini Beachillä, joka on Kauai saaren kaunein ranta alue. Myös näissä erilaisissa kohteissa ja maisemissa teemme jooga-, meditaatio- ja rentoutusharjoitteita. Saarella elämme Aloha aikaa, eli saaren omat rytmin mukaan. Mihinkään ei ole kiire, mutta kaikki hoituu! |
|
Sieluolemus - PranaSoul ® harjoitukset kanavoituvat hetkissä Jutan intuitiivisessa ohjauksessa ryhmän energian mukaan uniikeiksi kokonaisuuksiksi sisältäen erilaisia meditaatio- ja läsnäolo harjoituksia, hengitys- ja kehotietoisuusharjoituksia, hienovaraisia energiaharjoituksia, lempeää vapaata liikettä, meditatiivista tanssia ja ääniharjoituksia.
Saamme nauttia Tiinan soiton johdattelemina äänimaljojen harmonisista värähtelyistä, joiden soinnut ohjaavat rentoutumaan lempeään äänimaailmaan. Tiina tutustuttaa eri paikoissa meidät Polynesialaiseen elämäntapaan Hunaan ja saamme kuulla mielenkiintoisia tarinoita kustakin paikasta, jossa vierailemme. Kurkistamme myös Lemurian energioihin ja teemme tähtisointumatkan. |
|
Vapaa-ajalla nautimme luonnosta, yhdessäolosta ja hiljaisuudesta. Tämä viikko on elämyksellinen matka keho-mielen ja sydänviisauden potentiaaleihin, sisäisiin voimavaroihin ja Havaijin luonnon ihmeisiin.
|
Jutta Niala on Sertifioitu Vijnana joogaopettaja, Peter Hess® äänimaljaharjoittaja, Emily Hess Sound of Yoga® teacher, Reiki Master, Elämänkosketus hoitaja, kanavoija ja henkinen valmentaja. Hän on kulkenut tietoista henkistä tietään yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Jutta aloitti joogalla 1990-luvulla ja v. 2004 elämään tulivat vahvasti vaihtoehtoiset elämäntavat. Jutta opiskeli paljon - reikiä, itsetuntemusta, elämäntaitoja, energioiden tunnistamista ja kanavointia. Kanavointiyhteys valomaailmaan avautui hänelle
v. 2007. Tällöin Jutta herkistyi kuulemaan, aistimaan, näkemään ja saamaan tarkkaa elämäänsä ohjaavaa tietoa sekä tietoa kaikkeuden elämästä, sen eri ulottuvuuksista ja elämänmuodoista. Kanavointiyhteyden myötä Jutan opettama jooga syveni ja muutti muotoaan, hän tuli entistä lähemmäksi todellista itseään. Vuosien mittaan Jutta on lisäksi opiskellut paljon ääntä alkuelementtinä. Häntä ovat kiehtoneet oman äänen käyttö ja äänimaljojen ja gongin soitto. Kiinnostuksen ytimessä on ollut äänen vaikutus keho-mieli-henkeen, äänen merkitys henkisessä ja sisäisessä kasvussa sekä eheytymisessä. Sisäisestä kasvusta syntyvä muutosvoima ihmisyydessä ja sieluna kehittyminen ovat olleet Jutan elämän punainen lanka. Jo varhain ne muotoutuivat sydämen mantraksi "Tässä elämässäni haluan toteuttaa sielunsuunnitelmani Rakkaudessa." Se on vuosia ohjannut askel askeleelta kehittämään ja laajentamaan myös Jutan elämäntyötä. Pitkä matka joogan parissa on kuljettanut häntä erikoistumaan; Jutta toimii pääopettajana Pohjoismaiden ensimmäisessä kolmivuotisessa Vijnana joogaopettajakoulutuksessa. Hän tekee yhteistyötä Naisten Linjan kanssa – he ovat kehittäneet Olo-Turva © konseptin, joka on toipumista tukeva kehollinen muoto väkivaltaa kokeneille naisille. Jutalla on oma henkisen paikan ja joogan tila - Olo-Tila - Helsingin Kruununhaassa. Tietoa Jutasta ja hänen palveluistaan löydät: www.sieluolemus.fi ja www.joogaolemus.fi |
|
Tiina Pitkänen on sertifioitu
PH®yksilö-äänimaljarentouttaja, PH®-sointukylpyohjaaja, intuitiivinen energiahoitaja, Jonathan Goldman®Lemurian äänirauta -tasapainoittaja, Reiki Master, enkelihoitaja, regressiohoitaja, selvännäkijä ja henkinen valmentaja. Tiinalla on yritys Sielunkuu ja hoitohuone koulutus- ja rentoutuskeskus Sointukylpylässä, jonka hän omistaa yhdessä kollegansa kanssa. Lapsesta saakka Tiinalla on ollut rakkaus ääniin, äänenvärähtelyyn, energiaan ja Lemuriaan. Koko elämän on myös enkelit ja tuonpuoleinen on kulkenut matkassa mukana. Joten Tiinan oli hyvin luonnollista vuonna 2013 hypätä pois oravanpyörästä ja lähteä toteuttamaan elämäntehtäväänsä ääniresonansimetodin harjoittajana ja syvärentouttajana. Vastuullista ammattitaitoa Tiina on hankkinut lukuisuilla opiskeluilla, kursseilla ja ennen kaikkea hoitotyöllä sekä Suomessa, että Kauailla, Hawajilla. Kauain saari on Tiinan sielunkoti, jonne hän toivoo vielä joskus muuttavan pysyvästi. Saaren energian on hyvin voimallista ja lempeää ja saarella asuu paljon henkisiä ihmisiä. Kauain energiaa on erittäin vaikea kuvailla, se täytyy itse kokea! |
Matka-ohjelma
|
Matka-ohjelma sisältää:
* Sieluolemus - PranaSoul ® harjoituksia * Äänimaljahierontaa * Sointukylpyjä * Meditaatio- ja läsnäolo harjoituksia, * Hengitys- ja kehotietoisuusharjoituksia, * Hienovaraisia energiaharjoituksia * Ääniharjoituksia * Polyneisalaista Huna -tietoisuutta * Lemurian viisautta * Tutustuminen saaren nähtävyyksiin ja pikku kyliin * Waimea Canyon * Vierailu Hindu luostarissa Tiedustelut PranaSoul ® ohjelmasta: jutta.niala@joogaolemus.fi |
PAIKKOJA ON RAJOITETUSTI, VARAA PIAN OMASI!
Ilmoittautuminen mukaan 31.05.20 mennessä: tarja@rasila.fi
Kyselyt matkasta: 050-2733
Kyselyt matkasta: 050-2733
|
HINTA:
4650 euroa/henkilö, jaetussa 2 hengen huoneessa toisen matkalaisen kanssa. Mikäli haluat ottaa huoneen yksin, tulee 1425 euron lisämaksu 1hengen huoneesta. Matka toteutetaan, edellyttäen, että osallistujia on min. 13 henkilöä. Paikkoja on rajoitetusti!! Varauksen vahvistamiseksi peritään ennakkomaksu 500 euroa/henkilö, joka erääntyy 7 päivän sisällä matkavarauksesta. Loppumaksu erääntyy 6 viikkoa ennen matkan alkua. Yllä olevien matkojen osalta noudatamme tämän ohjelman liitteenä olevia erikoisryhmäehtoja sekä Suomen Matkatoimistoliiton yleisiä valmismatkaehtoja. Ehdot ovat luettavissa www.rasila.fi Matkalla täytyy olla voimassa oleva ESTA matkustuslupa, jonka voit hakea täältä: https://esta.cbp.dhs.gov/ ( valikosta löydät myös hakemukset suomeksi) |
Tämän matkan toteuttavat: CWT Kaleva Travel ja Matka-Rasila Oy yhteistyössä.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: CWT Kaleva Travel. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. HINTAAN SISÄLTYY:
- Lufthansan ja United Airlinesin lennot: Helsinki-Frankfurt-San Francisco-Lihue Lihue-San Francisco-Munchen- Helsinki, turistiluokassa. - Lentokenttä kuljetukset - Majoitus 2-hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa hotelleissa ( 1-hengen huoneista lisämaksu). - Runsaan matkaohjelman - Jutta Nialan ohjatut jooga- ja hengitysharjoiteet - Tiina Pitkäsen äänirentoutukset ja äänimaljahieronnat - Kuljetukset saarella - Lentokenttäverot ja arvonlisävero. HOTELLI: ASTON ISLANDER ON THE BEACH**** |
Matkalla mukana: