Numerologian kurssi ohjatussa ryhmässä tai tallenteena omaan tahtiin!
Numeroilla on oma kielensä, jota voi oppia lukemaan siinä missä kirjaimiakin.
Alun perin sekä numerot että kirjaimet kuuluivatkin samaan symbolijärjestelmään ja eriytyivät vasta myöhemmin omiksi kokonaisuuksiin. Noin 2000 eaa. babylonialaiset kehittivät yhden ensimmäisistä lukujen kirjoitustavoista ja
esittivät kirjallisesti useita laskutoimituksia.
Numerologian historia alkaa jo vuosituhansien takaa – sitä kehittivät alun perin kiinalaiset, intialaiset ja egyptiläiset,
toisistaan tietämättä, mutta samoista lähtökohdista.
Numerologiassa kirjaimet palautetaan tiettyjen sääntöjen mukaisesti numeroiksi, joita sitten tulkitaan.
Numerologia on yksi monista symboli järjestelmistä, joiden avulla on mahdollista tutkia
niin oma kuin muidenkin luonnetta, henkistä kehitystä ja erilaisia elämän vaiheita.
Nykynumerologian taustalla on ajatus jälleensyntymisestä ja karman laista.
Ihminen syntyy toisin sanoen yhä uudelleen ”elämänkouluun”, ja kullakin elämällä on omat oppiläksynsä.
Nimen ja syntymäajan paljastamat numerot kertoivat siitä, millaisia asioita ihmisen on tarkoitus
meneillään olevassa elämässä oppia ja millaisella luonteella hänet on tätä tarkoitusta varten varustettu.
Ei ole olemassa hyviä tai huonoja numeroita, vaan ainoastaan erilaisia.

Valittavanasi on kaksi eri opiskelumuotoa.
1. Omatoiminen kurssi
Omatoimikurssilla lähetän kerran viikossa, 4 viikon ajan kurssi videon sekä tulostettavan oppimateriaalin. Kurssin hinta 69€ |
Kummallakin kurssilla, lasketaan hyvin laaja-alaisesti jokaisen numerologisia ominaisuuksia.
Kuhunkin numeroon liitetään tiettyjä henkisiä ominaisuuksia, jotka heijastavat ihmisluonteen
tai meneillään olevan elämänvaiheen piirteitä.
Numeroilla on myös sisäisiä ominaisuuksia, jotka määrittelevät niiden oman luonteen ja symbolisen merkityksen.
2. Livekurssi ryhmässä. Yhden kurssi-illan pituus on n. 2-2,5 tuntia, riippuen osallistujamäärästä. Kurssi on nettikurssi, zoom-ohjelmalla. Kurssi illat ovat kerran viikossa, neljänä peräkkäisenä viikkona. Kurssista jää tallenne sekä saat tulostettavan oppimateriaalin. Kurssin hinta 99€ Alempaa löydät ryhmäkurssien alkamisajat. |
1 kurssilla opit laskemaan:
Laskusäännöt Numeroiden merkitys Numeroiden ominaisuudet Sisin olemus Persoonallisuus 2 kurssilla opit laskemaan: Erityiset mahdollisuudet Erityiset haasteet Elämän opetus Elämän tehtävä |
3 kurssilla opit laskemaan:
Kypsyys Kohtalonluku Rakkaus Intohimo 4 kurssilla opit laskemaan: Henkilökohtainen vuosi Auringonluku Elämän vaihe Henkilökohtaiset värit |
Seuraava Zoom ryhmäkurssi -illat ovat:
Seuraavan kerran syksyllä 2023, joista myöhemmin tarkempi tieto.
Kurssin hinta: 99€ (sisältää kaikki illat)
Toteutus Zoom- ohjelmalla. Kurssin toteutetaan kun väh. 4 osallistujaa.
Kurssi tallennetaan, jolloin pystyt katsomaan sen
myöhemmin, mikäli et ehdi jollekin kurssille tai haluat katsoa uusinnan kurssi-illasta.